Mmm...varastettu on aina parempaa kuin helpolla saatu!

En epäile selviäisikö pyreneesi autiolla saarella ilman omia ruokiaan, no selviäisi tietenkin. Ainakin meidän pyreneesit lukuunottamatta ronkeli-Toskaa ja pahnanpohjimmaista- Ursua.

Viime viikon varastelu saldo:
bioroskis *3 by Gigi, avustajina Ursu ja Donna, ruisleipiä pussillinen pöydältä by Gigi ja Donna, Kuivakakkua pöydältä pussista by Gigi& co, likaiset pahviroskat keittiön puuhellasta mukaan lukien likaiset jogurttipurkit by Gigi ja Donna, Ruisleivät sohvan kaiteelta(kukahan ne siihen hetkeksi unohti?) by Gigi, Ursu ja Donna, kaiken kukkuraksi puutarhan syyslannoite Y marjapensaiden juurilta by Copain, Gigi ja Varsinainen päätekijä Donna.

On ne sit taitavia tai emäntä suurpiirteinen, mut hienosti ne hankkii sitä sapuskaa jos ei muuten sitä kuulu. Ehkäpä täytynee myöntää, että olen sairaalloisen ylpeä Gigin ajattelu ja pättelykyvystä sekä johdonmukaisesta suunnitelmallisuudesta varastella ruokaa tms. Se on kertakaikkiaan taitava! Se ei ole mitään röyhkeää heti kaikki tänne nyt varastelua vaan Gigi tekee se kauniisti mitään muuta hajoittamatta kiipeämällä vaikka puuhun huomioitta, ajoittamalla varastelu täydellisesti! Jälkikäteen se on jo valmiiksi niin katuva maassa mönkiessään, että ei siitä voi olla kuin ylpeä:D sairasta eikö totta, mutta se on taidetta!

Muuten meille kuuluu mainioita ratoja treeneissä, parempia kontakteja ja hienoja kepityksia. Kaiken kruunaa upouudet kepit omassa pihassa, kiitos Lauran Juhan joka ne taitavasti hitsasi, hioi ja maalasi! Lisäsi omaan pihaan on saatu eli ostettu liuta erilaisia hedelmäpuita. Koirut ovat olleet terveitä niin kuin aina ja Donnakaan ei ole poistunut tontilta Mikon perään kertaakaan. Takana on siis mitä mainioin viikko. Täytynee varmastikin tässä vaiheessa valoittaa sen verraan uutisia, että meidän pesueeseen on liittymässä Hitachi helmikuun tienoilla jos kaikki sujunee niin kuin pitää.

Mikkoa etsimässä, osa 110

Donna-mummo valjasti itsensä valmiiksi matkaan

Donna-mummomme maailmassa ei ole ketään ja mitään muuta kuin Mikko, Mikko, Mikko ja Mikko. Noh hieman kateellisenakin Mikkoa toistelin. Asiahan on kovin herttainen ja asetelma hyvä, että isäntä rakastaa yli kaiken (myös minun) koiraansa ja koira isäntäänsä, mutta hieman arjen ongelmia moinen välillä aiheuttaa. Kun Mikko on kotona ei Donsu muista ja muiden pyynnöistä piittaa ilman Mikon lisäkomennusta esim menehän nyt/tottelehan nyt. Eli kun pyydän Donnaa luokse katsoo Donna Mikkoa ja Mikon täytyy antaa "lupa" toimia. Silmistään Mikkoa EI VOI PÄÄSTÄÄ. Donna kulkeekin Mikon perässä vaikka katolle kun Mikko asentaa satelliittiantennia. Kyllä, moinen tilanne oli viime viikolla ja Donna rauhottui etsimästä Mikkoa ja Mikon ääntä joka tuli katolta vasta kun otin Donnan syliin korkeammalle, jotta näkisi Mikot ja Mikko pyysi Donnaa odottamaan nätisti.



Toissa viikolla Mikon lähdettyä töihin päästin Donna samantien ulos ja ihmettelin hetken kuluttua missä mummo on kun ei tule pyynnöistä sisään, vaikka yleensä Donna on aina ensimmäisenä hinkuamassa sisään. Lähdettiin sitten loppu poppoon kanssa etsimään mummoa. Mummoa etsittiinkin sitten ihan 3 tuntia 30 asteen helteessä. Olin jo huolesta soikeana, että sinnekö se meidän löytöretkeilijä (virallinen nimi Entre Nous Bougainvillee= meidän kesken bougainvillee=Ranskan ensimäinen ja kuuluisin löytöretkeilijä+kukan nimi)on nyt sitten kadonnut. Lähimetsästä huhuiltuamme ja lähemmäs päästyämme alkoi kuulumaan kimakkaa haukuntaa ja Toska-herra bongasi naisensa joka oli jättänyt jalkansa kivenkoloon kiinni. Paikka oli aivan auringossa, mutta onneksi Donna oli yhä voimissaan ja jalkakin vain juuttunut. Kanoin pikku mummomme kotiin toipumaan.



Ei viikkoakaan kun olin jo lähtenyt töihin ja Mikkokin lähti perästä töihin. Mikolla soi puhelin. "Onkohan teillä tämmöinen vaalea pieni koira?"Mikko tiesi heti, että kyseessä on pikku-Donnamme ja lähti oitis hakemaan mummoa kotiin. Donna oli tällöin lähtenyt ovet avaten (sen osaa erittäin hyvin) etsimään isäntäänsä kaatosateeseen ukkosmyrsyyn ja kylmän/väsyn tultua löysi noin 2km päästä talon jonka sisälle oli mennyt ovien ollessa auki lämmittelemään asukkaiden tiibetinspanielin pennun viereen. Talon isäntä oli ollut pari tuntia asioillaan ja palatessaan löysi läpimärän pyreneesin ja rapaisia tassunjälkiä täynnä oleven huushollin. Onneksi karkulaisen pannassa on Mikon numero mikrosirun lisäksi. Talon isäntä ei ollut lainkaan harmissaan rapajäljistä yms Mikko oli kyllä ehdottanut voivansa siivota jäljet. Ei kuulemma tarvinnut:) Taas kerran Mikko kantoi väsyneen ja läpimärän löytöretkeilijän sylissään kotiin. Donnahan osaa avata ovet, muttei laittaa niitä kiinni, joten onneksi meillä ovien ollessa sepposen selällään muut koirat olivat tyynen rauhallisesti tyytyneet jäämään seurailemaan rajuilmaa sisältä päin.

Osaapa tuo Donna muutakin. Oltiin Nokian näyttelyissä Donnan, Copainin ja Ursus-turistin voimin. Tuomarina oli Willemine Van Deijl Belgiasta. Copain oli hienosti PU2 häviten Zocolle ja DOnna ROP VET saaden Pyrhiuksen päänahan. Donna porskutti vielä kaikkien yllätykseksi paras veteraanikehässä kuuden parhaan joukkoon sijoittumatta sitten kuitenkaan. Veteraaneja oli jäänyt paikalle melkoisesti, joten se oli Donnan parhaita menestyksiä:D KAiken kukkuraksi Copainin morsmaikku Josette (joka vihdoin alkaa tehdä juoksuja) oli ROP, RYP1 ja BIS1!!! Mahtava päivä pyreneläisille!

Donna-Entre Nous Bougainvillee VET BOB - Judge Willemine van Deyl - Pyrrhius de la Griffe Pyreneenne VET BOS

Treeni rintamalta se verran, että talven valmennusryhmät ovat lähteneet liikkeelle. Copainilla oli alkukesän TAMS:kin treenien jälkeen persuuksille menneet kontaktit yhä hukassa ekoissa treeneissä, mutta kappas kummaa maanantaina Copain-herra teki mitä mainioimpia kontakteja. Ursulla luistaa kaikki mainiosti, joskin pientä jumia on kropassa havaittavissa ja olenkin varannut molemmille pojille Riina Kellmannilta fysioterapia/ostepaatin ajat viikolle 33. On se vaan ihanaa päästä pienen tauon jälkeen radalle niin minun kuin koirienkin mielestä. Kaikki kiljumme ilosta kun vain halli ja treenit pilkottaa!

Paluu arkeen loman jäljiltä

Toska menossa saunomaan

Gigi ja metsän pienet vvihreät miehet

Copain fiilistelee

Uimaan?! Saako mennä?

Loma tuli vietettyä. Pääosin muuton merkeissä, mutta viimeisenä viikkona koirat pääsivät rellestämään niin rakkaaseen Vimpeliin vanhempieni iloksi. Koirille Vimpelillä on aivan erityinen merkitys, Gigi ei lähtisi sieltä pois kulumallakaan vaan usein piiloutuu lähdön koittaessa auton alle tai jos valvovan silmän alta ennättää niin juoksee sisälle jonnekin sängyn alle piiloon ettei tarvitsisi lähteä pois.

Nyt lomailun pääasiallinen sisältö oli tosin äitini hoito uusintaleikkauksen jälkeen. Hieman me ennätettiin tehdä koirujen kanssa keppejä eri kulmista, mitkä tällähetkellä pienoisen tauon jälkeen sujuvat paremmin Ursulta kuin Copainilta. Ursun voi lähettää melkoisen pitkältäkin (20-30m) hakemaan melkoisen vaikeitakin avokulmia ja se hakee ne hienosti. Ei tarvitse välttämättä edes mukana mennä niin U tekee kepakot hienosti loppuun. Copainille tuntuu yhä tuottavan pienoisia ongelmia avoimen kulman ääri sisäänmenot. Se ei oikein osaa katsoa oikeaa väliä. Menee välillä sisään toisesta välistä. Treeniä lisää siis. Copsulla on myös palkalle välillä niin kiire, että kokeilee tarvitseeko sittenkään mennä kahta viimeistä väliä. Onneksi se on jäämässä vihdoin pikkuhiljaa pois. Molemmat pojat tarvitsevat silti vielä paljon treeniä, jotta kepeistä tulisi varmoja millaisella radalla tahansa. Muita esteitä ei mukaan tullut.

Muuten Vimpelissä tuli korjattua meidän koira-autoa 500euron edestä, käytyä Lappajärven markkinoilla ostamassa pärekoppa puille ja mikolle uusi hybridi golfmaila sekä syömässä todella herkulliset muurinpohja letut. Toki käytiin myös uimassa/kahlaamassa Lappajärvessä.Viikko oli todella mukava ja rentouttava koko meidän poppoolle.

Sen jälkeen saapuikin todellinen arki ja paluu TAYS:n heräämön ihanaan maailmaan. Toisaalta oli jo mukava nähdä työkavareita, mutta olisin voinut kyllä hieman kauemminkin vielä lomalla olla. Torstaina käytiin taas syvälihastreeneissä Copainin ja Ursuksen kanssa ja on jo ilmottauduttu syksyn agilityvalmennus ryhmäänkin Pro Canikseen.

Tänään on iloksemme saapunut Johannan pyreneesi poppoosta Argos=Gigin poika, Zoco ja Rene. Johanna ja Petri suuntasivat päiväksi belggareiden erikoisnäyttelyyn Rikin, Pimun ja Pyrhius-papan kanssa.

Sataa sataa ropisee, pitkästä aikaa

Sataa, joten onkin hyvä hetki istua alas ja päivittää blogia.

Tuli taas käytyä paimenklinikalla Kuttukuussa ja yllätys yllätys viimeksi niin mainio Copain alkoi kokeilla josko ei tarvitsisikaan työskennellä minulle. Arvelinkin jo edeltä, että on pakko tulla jotain "toimimattomuutta" kun viimeksi meni niin hyvin, mutta ilman Sinikan kannustusta ja neuvoja olisin ollut sormi suussa kun Copain ei suostunut muka yhtään ymmärtämään paimensauvan merkitystä. kahdet treenit meni niin, että lisäsin painetta Copainiin ja pakotin sitä tekemään mitä pyysin. Enkä antanut sen väistää sauvan painetta mitä se yritti päättäväisesti.

Tilanne oli lähinnä huvittava ja muut leiriläiset saivat hyvät naurut meidän touhuiluista. Sinikan mukaan jos Copainille nyt annettaisiin periksi eikä vaadittaisi paimensauvan ehdotonta kuulemista seuraavassa vaiheessa se alkaisi pölläyttelemään lampaita ja juoksuttamaan niin kuin lystää eli se alkaisi pitämään vain hauskaa itselleen. Nyt sille piti kertoa, että sen täytyy työskennellä minulle ja minun kanssa eikä itsekseen niin kuin lystää. Tämän vaiheen kuulemma kuuluu tulla jossain vaiheessa kun koira on jo syttynyt lampaisiin ja paimentamiseeen.

Kappas kummaa kolmannet treenit pyöröaitauksessa menikin sitten jo heti alusta aivan eritavoin kuin kahdet tahtojentaisto treenit aiemmin. Copain lähtikin heti tekemään töitä minun kanssani. Itse kun olin niin varma ettei niin kävisi unohdin lähes kokonaan kiittää koiraa kun olin niin hölmistynyt muutoksesta joka oli kuin yö ja päivä. Copain tekee sittenkin töitä minulle ja hyvin<3

No Ursus olikin sitten kuin unelma. Se kuunteli hyvin ja antoi minun jopa tehdä virheitä ja korjata ne. Aivan kuin se olisi tuuminut, että "mamma se nyt hötkyilee, ei noin vaan noin. Nyt voin kiertää tai hakea". Se lähti toteuttamaan vain oikeita kehotuksia. Jos kehotin sitä kiertämään liian aikaisin se ei lähtenyt ennen kuin pakoetäisyys lampaisiin oli oikea. Se oli rauhallinen, ei hötkyillyt vaan teki töitä niin ettei turhiin asioihin voimia hukattu. Sillä tavallahan oikeankin paimenkoiran on tehtävä töitä, jotta jaksaa pitkät päivärupeamat. Ursus kyllä näytti voimansa lampaille ja minun oli vaikea käsittää kuinka nopeasti minun oli liikuttava varsinkin käännöksissä pyöröaitauksessa, jotta lampaat liikkuivat sulavasti. Niin hyvä mieli jäi, että varattiin vielä kesän viimeinen paimennusklinikka syyskuun alkuun:) lajiin tuntuu jäävän aivan koukkuun.

Muuten ollaan aloiteltu poikien kanssa syvienlihasten treenit, jotka koostuu kuudesta tunnin treeneistä per koira. Se on melko mielenkiintoista. On kokeiltu jumppapalloliikkeitä, tasapainolauta liikeitä, peruutuksia, tassun diagonaalisia nostoja, ryömisiä, pyörimisiä yms jumppia.

Lisäksi kävin maanantaina kolmetuntisen luennon joka tosin venyi nelituntiseksi. Aiheena oli Agilitykoiran ravitsemus, rakenne, fyysisen kunnon treenit yms Oli melko mielenkiintoista ja mikä onni oli taas kerran kuulla, että Agilitykoiran rakenteessa on tärkeämpää terve etuosa ja selkä kuin takaosa:) No olipa luennolla paljon muutakin. Sai esimerkkejä peruskuntokauden harjoituksista, kilpailukauden, kilpailukauteen valmistavan kauden ja lajitreenikauden treeneistä. Käytiin läpi ideaalin agilitykoiran rakennetta, ravitsemuksessa tarkkoja nesteytys ja palautumisjuomien laskentakaavoja. Ei uskoisi kuinka paljon esim yli 20 asteen lämpötilassa koiran tulee saada netettä!

Lisäksi käytiin lisäravinteita joita olisi hyvä saada koiran joka harrastaa aktiivisesti agilityä. Lisäksi korostettiin kuinka paljon treenit vaatii palautumista ja lepoa, jotta koira kehittyy eikä ala polttaa itseään "ylikunnon" tavoin. Käytiin myös läpi kuinka kurinalaista elämää agilitykoiran tulisi viettää vapaalla, jottei turhia loukkaantumisia ja jumeja tulisi. Esimerkiksi pallon, kepin yms heittelyt laitettiin aivan pannaan pariinkin otteeseen ja odettiin jopa että jos ei jaksa lenkille lähteä niin olisi parempi olla oven sisäpuolella kuin lähteä viskomaan esim palloa ja saada koira hullun kiiilto silmissä ylivireystilaan. No jotain on siis tullut tehtyä oikein kun inhoan yli kaiken pallohulluja tms koiria enkä näin ollen ole viskonut koirille mitään:) Asiaa oli paljon ja tuli tehtyä melkoisesti muistiinpanojakin.

Kaiken tuon keskellä olemme ehtineet muuttaa uuteen osoitteeseen ja koirat nauttivat täysin rinnoin 1,2ha:n tontista. Tosin välillä yrittävät vielä sitäkin laajentaa kun ei ole vielä selkeitä merkkejä mitkä on meidän rajat. Lähes kaikenpäivää koirat painavat pihalla ja nyt on tullut varsinkin vanhusten kanssa eteen se, että sisällä olo on erityisen mukavaa kun koko ajan ollaan ulkona;) Suurinosa tavaroista on vielä laatikoissa, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Täytyneekin lähteä purkamaan tavaroita.

Muutto lähenee

Laumamme ja isäntänsä Mikko Juhannus metsälenkillä

Ursus nuuskii tapansa mukaan ja Copainin riemukas luoksetulo!

Mikko ja vanhukset eli Toska-herra, Donna-mummo ja Gigi-neiti Jussina 2010

Copain kyselemääs taas kerran, että "mitäs sitten tehtäis?"

Ursus pullistelee/tunnustelee tuoksuteltuaan ja Copain perässä narttujen pissoille... Meidän elämää siis:)

Kauan odotettu muutto omaan kotiin, jossa riittävästi omaa pihaa, lähenee. Pakkailu on parhaimmillaan menossa. Nyt vain niin kovasti laiskottaa, että saan hieman paitsiossakin olleen blogin taas päivitettyä.

Meillä ei ihmeempiä ole tapahtunut. Viimeiset tehoagilitytunnit tuli käytyä tältä kesältä ja seuraavat odottaa sitten taas syksyllä. TAMSK:n treeneissä käytiin, mutta tällä hetkellä olen katsonut parhaaksi pitää sieltä taukoa ja anoa ryhmäpaikkaa eri päivälle, eri ohjaajalle. Tuntui, että siellä tuli enemmän takapakkia kuin eteenpäin menoa, joten ehkä on sitten parempi tehdä itsekseen kesän ja palata taas niin maan parhaaseen PRO Caniksen agilityvalmennukseen loppukesästä.

Paimennusklinikka odottaa ensiviikolla Vehmersalmella Kuttukuussa. Odotan jo innolla sinne pääsyä. Ainut hieman harmaita hiuksia aiheuttava asia on, että tiistaina meillä on vielä Copainin ja Ursuksen kanssa kehonhallinta treenit joista ei voi olla pois. Täytyy siis lähteä ajamaan keskellä yötä kohti itäsuomea ja Sawoa. Aamulla sitten pirteänä paimentamaan;) Lisäksi reissua olisi helpottanut autoon mahtumisen yms asian kanssa jos Mikko olisi kotona eikä Bulgariassa työkeikalla. On tietenkin aivan eri matkustaa kahden kuin viiden koiran kera. Toisaalta on aivan ihanaa päästä kesäreissulle omien karvatassujen kera ihan kuudestaan<3 Myöskään asuminen täällä pahvilaatikkojen keskellä ei oleni kovinkaan mukavaa, joten majoitus luonnohelmassa Vehmersalmella kuulostaa aivan loistavalta mahdollisuudelta!

Hieman mieltä alentaa oma laiskuus / kiire. En siis ole ehtinut lenkkeillä yksittäin koirien kanssa pullosauvoineen, lisäksi "Paimeneen" kirja on vielä hieman kesken. Täytynee ottaa asioiden suhteen loppukiri, jotta paimennus reissusta tulee paras mahdollinen! Hieman olen kyllä pohtinut ja yrittänyt asennoitua siihen, että edelliskerran upeasti toimineet Copsu ja Ursu voivat nyt toisella kerralaa olla hieman kyseenalaistavampia tai muuten ei niin mainioita, mutta katsotaan mitä tulee.

Kesän osalta tavoitteeksi täytynee laittaa koira-aitauksen teko, pihalla ja metsissä rymyäminen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti sekä agility höntsäily hallilla omatoimisesti.

Nyt takaisin pakkailujen pariin.

Copainin puuttuva paimennus osio

Copain odottaa ja himmaa kun mennään ojan yli. Kuva Tiina Honkanen

Copain löysi sen mitä on puuttunut, eli lampaat! Kuva Tiina Honkanen

Copain yhä paimentaa. Kuva Tiina Honkanen

Ursus paimennuksen parissa. Kuva Honkanen Tiina

Copainin osuus paimennusleirillä olosta "hävisi" edellisestä kirjoituksesta johonkin bittiavaruuteen enkä ole aiemmin saanut aikaiseksi kirjoiteltua uutta.

No Copain minun pieni pomppukone ja häsläri oli kuin eri koira aitaukseen päästyä. Se oli tyynen rauhallinen ja keskittinyt. Se ei säikytellyt millään tasolla lampaita, pelännyt niitä tai hyökkinyt niitä päin. Copain oli sen oloinen, että vihdoinkin hänet on viety sinne minne kuuluu, eli lampaiden pariin. Copain totteli paimensauvaa kuin unelma samoin kuin muitakin käskyjä. Tuntuu kuin Copain olisi heti tiennyt miksi on siellä ja mitä piti tehdä. Copain lähti heti kiertämään lampaiden taakse kauniilla matalalla ja maatatavoittavalla ravilla pää alhaalla ja kuljetti lampaita sauvan ohjauksen mukaisesti. Sinikan mukaan pakoetäisyys Copainin paimentaessa oli isompi kuin joillakin muilla, lampaat kokivat Copainilla olevan voimaa kuljettaa niitä. Copain jäi kuitenkin kiltisti odottamaan käskystä tarvittaessa ja osasi jopa itsekin hieman lukea sopivaa pakoetäisyyttä suhteessa lampaisiin.

Olin suorastaan suu auki ja haljeta onnen tunteesta kun tajusin kuinka hienosti Copain lähti toimimaan. Minun pieni "näyttelypuudelini"<3.> Sitä mieltähän monet ovat Copainista. Copain on niin monesti osittanut kuinka monipulinen sekä näyttö- että käyttökoira pyreneesi voi olla parhaimmillaan. Tälläista koiraa ei yhden ihmisen elämän varrelle toista varmastikaan osu! Se onkin pyreneeseissä hienointa, ettei niitä ole jaettu käyttö- ja näyttökoiriin. - ja hyvä niin! Lisäksi se, että on sallittua, joskaan ei suositeltua, yhdistää pitkä- ja lyhytkarvaisia keskenään ja se että pyreneeseillä on avoin rotukirja voi vielä pelastaa tämän upean, pienen, ketterän ja älykkään paimenen olemassa olon.

No nyt on kirjoitettu hieman asiaa ja asian vierestä. Nyt takaisin leipätyön pariin ja TAYS:n yöhön!

Elämää kaikilla väreillä

Copain ravaa = rynnii parhailla päivillä olevan nartun perässä RYP kehässä. Ilme ja korvat sen mukaisesti. Kuva Teija Sonni-Kautto


Toska-herra 8v patsastelee Pyrhiukselle. Kuonon erisuuntaisuudesta vrt kallo tuli sanomista mutta sehän oli jo tiedossa;) Kun otin Toskan se oli vain isohko uros, nyt se on jo kuin erirotuinen. Rotumme vain kutistuu, mutta vielä ne ajat muuttuu! Toivottavasti kuitenkin kettumainen ilme(jota Toskalla ei ole riittävästi->iso ja lörppähuulinen uros), tiukat suupielet, pitkäkaula ja oikea tyyppi kuitenkin pysyisi. En haluaisi kataloonien raskautta rotuumme takaisin. Niitä näkee jo Ranskassa liiankin paljon:( Kuva Johanna Heikkinen

Gigi menossa "syömään" ;) Kuva Teija Sonni-Kautto

Donna-mummo pian 12v sen kuin kaunistuu vuosi vuodelta. Aivan kuten äitinsä. Kuva Johanna Heikkinen

Ursus hakee karkulaista takaisin laumaan. (vasemmalla reunassa) Huomaatko mikä ei kuulu joukkoon? (Barbi-possu keskellä->tuli mukaan perässä:) Edessä Fawn pyreneesi on Terhin ja Hannun Tosca. Kuva Terhi Mikkonen.

Ursus sen kuin komistuu. Kuva Johanna Heikkinen.

Paljon on taas tapahtunut. Jos elämä loisti hetki sitten niin kovaa on taas tulo maan pinnalle. Koirien kanssa elämä on mitä hienointa, mutta kun omaan lähipiiriin kuuluva ihminen sairastuu vakavasti ei oikein meinaa löytää iloa ja halua mihinkään tekemiseen. Täytyy kuitenkin yrittää elää elämää eteenpäin ja jatkaa harrastuksia ja muuta jotka saavat ajatukset edes hetkeksi muuhun.

No jotain iloisempaakin. Koirut oli Harjavallan näyttelyssä ja hienosti ne menikin. Ursus VAL ERI , Gigi VAL ERI4, Toska VET ERI2, Donna VET VSP, Copain ROP ja kaiken kruunasi Drole kasvattaja ryhmä joka oli RYP2! Unohtamatta Pyrhius papan ryhmä 2 sijoitusta vetskuissa. Näyttelyt olivat poikkeuksellisen mukavat lukuisten pyreneesien ja omistajiensa ansiosta ja hieman ehdittiin viettää aikaakin Lealla ja Jannella Kokemäellä. Erityisen ilahduttavaa on aina nähdä Copainin, Gigin ja Ursuksen pienokaisia!

Seuraavana päivänä täytyikin jo suunnata kohti paljon ja kauan odotettua Kuttukuun paimennusklinikkaa. Paljon oli odotuksia, mutta täytyy sanoa, että vielä enemmän siltä reissulta sai kuin olisi koskaan osannut odottaa. Paikka oli hyvinkin luonnon läheinen samoin kuin majoitus. Erilaisia eläimiä tallusteli pitkin maita ja mantereita. Paikka jossa yövyttiin oli 1600 luvulla rakennettu rakennus ja uni maistui siellä paremmin kuin hyvin. Ehäkäpä syynä osittain oli aimo annokset ulkoilmaa, mutta siinä paikassa rentoutui ja viihtyi todella hyvin!

Paikan emäntä eli Sinikka oli persoonallinen ja repseä tapaus. Minusta Sinikka on yksi niistä ihmisistä joilla on poikkeuksellisen hyvä koirien (ja ihmisten)lukutaito. Ainakin minun koirani, varsinkin Ursus palvoi Sinikkaa samantien. Hieman se otti päähän, että oma koira halusi työskennellä mielummin Sinikalle kuin minulle, mutta toisaalta oli ihana nähdä Ursun silmistä ja olemuksesta kuinka se jumaloi Sinikkaa. Nyt vaan itse hakemaan samaa luottamusta Ursun kanssa ja tekemään töitä niin josko vielä joku päivä Ursus katsoo minun olevan yhtä hyvä työkaveri!

Loppupalaverissa mieltä lämmitti Sinikan sanat, joissa se sanoi Ursun olevan porukan fiksuimpia! Vaikka sanat olisi olleet sanahelinää niin silti sanat lämmittivät. Ursushan on se "norsu" jonka ottamista ei kaikki ymmärtäneet. Se yhteys, jonka koin Ursuun jo muutaman päivän ikäisenä on jotain mitä ei voi selittää sen vain tuntee(sitä ei voi ymmärtää ennen kuin kokee sen itse johonkin koiraan, sen vain tuntee heti). Minähän en käynyt katsomassa pentujakaan seuraavan kerran vasta kuin 6viikoisena pentujen luonnetestissä ihan vaan sen takia kun veto tuohon urokseen oli jotain käsittämätöntä. Muuten kyllä kävin Kokemäellä, mutta pentuihin en koskenut pelätessä että otan tuon ison uros pennun. Nyt kyllä harmittaisi jos Ursus ei asuisi meillä! No luonnetesti oli viimeinen niitti ja niinhän Ursus tuli meille "Mikon" koiraksi. Enkä ole katunut kertaakaan, sillä Ursu on niin erilainen ja spesiaali luonteeltaan.

Ursus miettii ja lukee tilannetta. Ei lähde esim Copain pomotuksiin vaan väistää. Syttyy 100-nollaan sekunnissa ja reagoi herkästi, muttei ole häiriöherkkä. Uskoo, kuuntelee ja palautuu hetkessä kaikesta. On pyreneesiksi todella itsenäinen. Ennen Sinikan kanssa työskentelyä kuvittelin että liiankin itsenäinen ja liiankin vähän mielyttämisen haluinen, mutta nyt kun näin että se toimii Sinikan kanssa niin kitkattomasti yhtenäisenä pelkällä kiitoksella ja itsevarmalla ohjauksella niin tiedän, että vielä tulee päivä jolloin se tapahtuu meidänkin välillä. Kyse on vain siitä, että kun itse luotan itseeni siinä mitä teen niin silloin Ursus toimii. Ursus on ansaittava. On se vaan hieno koira ja juuri oikealla tavalla varautunut ja käytökseltään/tilanne luvultaa alkukantainen. Pyreneesiksi varmaan himan kovahko, muttei liian kova paimenkoiraksi.

Ursuksen kanssa päästiin jopa metsään paimentamaan Hannun,Terhin, Toscan ja Noblen kanssa (kennel Ange de Neige). Mukana oli apureina Weedy-bortsu ja 7kk vanha suursnautseri uros. Ursus lähti työskentelemään kunhan olin itse hiljaa;) Kokemus oli melkoinen. Olo oli kuin elokuvassa<3

Näyttelyitä ei meidän kohdalle 2010 montaa osu, koska rotuasiantuntevia tuomareita ei juuri Suomeen rantaudu. Nyt kun kaikki on muotovalioita niin ei viitsi matkustella ympäri suomea mieltää pahoittamassa naurettavista arvosteluista( vaikka olisi ROP jos arvostelu on p, askaa ei se saa kuin pahalle päälle) On muuten mielenkiintoista käydä katsomassa koiranetistä keneltä ja kuinkakin asiantuntevalta tuomarilsta mikäkin koira on sertinsä hakenut. Se kertoo enemmän kuin tuhat cacibia tai arvostelua! No Nokialla on kuitenkin elokuun alussa kasvattaja-tuomari Willemine van Deijl tuomarina, joten sinne täytyy suunnata! Samaan aikaan olisi Kuopiossa Alain Pecoult (ranskan pyreneläisten pj), mutta koska Nokia on lähempänä niin sinne mennään näillänäkymin.