Tunne, se ratkaisee

Äkkipikainen, temperamenttinen, täydellisyyteen pyrkivä, voiton haluinen, suorittaja, tunne ihminen, itsekriittinen jännittäjä, alisuoriutuja. Sellainen minä olen. Minulta usein kysytään millainen pyreneesi on harrastukoirana. Tekisi mieli sanoa, että täydellinen; verrattuna minuun. Useammin vika on itsessä kuin koirassa jos suksi ei luista.  Menen usein itseeni luonteeni vuoksi harrastaessani koirien kanssa, varsinkin agilityssä.

Joskus tekisi laittaa pää pensaaseen (kuva k. Hurskainen)

Viime agireeneissä keskusteltiin koirien ominaisuuksista suhteessa minun luonteeseeni. Pisti mietityttämään kovin kun treenien vetäjä kysyi onko minun työlästä tai vaikeaa saada hyvä fiilis tekemiseen, kunnon draivi? Nyt ei puhuttu siitä miten koira palkataan tai että vika ohjausongelmissa on minussa. Sen jo tiedän. Koira menee aina niin kuin ohjaan, ainakin pyreneesi. Se on eri ohjasitko niin kuin piti. Niin, harrastaminen on aina kivaa ja pyrkimys on siihen, että kaikki tehdään positiivisin mielin.

Pyreneesin kanssa harrastettaessa onkin mielestäni vaikeinta se, että ne lukevat minua kuin avointa kirjaa, Ne reagoivat moninkertaisesti sormenpään heilauttamiseen tai äänensävyn nousuun minun paniikin lisääntyessä. Ne haluavat tehdä aina oikein, niin kuin minä haluan. Mielyttää minua. Ne haluaa onnistua.

Pyreneesin ohjaaja kuuliaisuus ja reaktioherkkyys yhdistettynä pehmeyteen ja mielyttämisen haluun tekeekin ongelmallisimmaksi oman jännittämisen ja epävarmuuden joiden vuoksi ohjauksista tulee sinnepäin suuntaa antavia. Käsi nousee liian korkealle, ohjaus ei ole jatkuvaa vaan hätäistä huitomista, olen koko ajan myöhässä ja huomaan koko radan jääväni ohjausten suunnitelmallisuudessa auttamattomasti jälkeen: se este meni jo ja sekin. (Tässä vaiheessa pohjammaalla joku vetäisi hieman päin naamaa, niin kuin pitäisikin: Herää ja rauhoitu.kaikki hyvin!) Lopulta hyvällä tuurilla pääsemme radan loppuun joten kuten, jollain ihmeellä(=pyreneesillä), mutta vain siksi, että koirat haluavat tehdä kaikkensa, korjata minunkin virheet.

Ystäväni Copain (kuva: Stanislav Moshkov)

Pyreneesit reagoivat yhä herkemmin, keikkeen. Sellaiseenkin mitä ei ihmissilmällä voi edes huomata. Ne mukauttavat vauhtinsa paniikkiohjaukseeni ja vauhti tippuu usein puoleen; pitäähän mammankin pysyä mukana edes jotenkin. Kun panikoin ohjaan huolimattomasti jolloin pyreneesit pyrkivät tekemään kaikki mahdolliset variaatiot mitä se voisi olla mitä mamma haluaa. Silloin epävarmuus ruokkii itseään ja kaaos on valmis. Kun pyreneesi huomaa ettei kaikki ole hyvin ja mamma ei ole tyytyväinen oma itsensä, mitä tekee pyreneesi? Silloin se seisoo vaikka päällään A-esteen harjalla jos se olisi sitä mitä nyt haetaan! Ja mamma itkee, mikä avuksi. Ei se koskaan ennen ole tehnyt tätä, eipä!

Asenne- se ratkaisee. Viime reeneissä oli pakollinen ohjauskuvio. Poispäin käännös. Niin yksinkertainen ohjaus jota inhoan yli kaiken, mutta miksi? Normaalisti en edes muista että sellaista ohjausta on olemassakaan. En halua muistaa. Se on vaikea minulle, ei koirille.

Pyrin aina hallitsemaan kaikkea. Haluan auttaa koiraa mahdollisimman paljon, mikä yleensä johtaa siihen, että hankaloitan vain koiran menoa. Peitän sisäänmenokulman kepeille tai jotain muuta oleellista. Luottamus siihen, että koira menee ja tekee mahdollistaa sen että se koira todellamenee ja tekee. Poispäin käännöksessä tungen liian lähelle estettä enkä anna koiralle tilaa, minulla on kiire mennä jo että ehdin! No mitä siitä syntyy? Se etten ehdi lainkaan ja käännös tuntuu tökeröltä. Kun radalla on tälläinen "ongelmakohta" muu rata tuntuu toisarvoiselta, ongelmahan on poispäin käännös. Päässäni. Tällöin teen muun radan ohimennen ja olen jo valmiiksi tehnyt poispäin käännöksestä ongelman. Jännitän ja takeltelen radalla, koirat on ihmeissään.

Valmiina hommiin  (kuva: Stanislav Moshkov)

Viime treeneissä lepotauon jälkeen menin radalle toisen kerran ja olin ajatellut poispäinkäännöksen menevän  jo hyvin, kunhan maltan antaa tilaa koiralle ja antaa sen tehdä osansa. Se osaa kyllä. Ja niin osasikin kun en häirinnyt. Vauhtia tuli 5 kertaa lisää, koko radalle. Me mentiin kovaa! Olin jo varannut ajan Piiralle  fysioterapiaan, koska koira on jumissa ja ne tuntuu hitailta. Niinpä niin, ei siitä haittaa varmasti ole, mutta minä ja aivoni ne jumissa on. Ei koirat.Tunsin aivan eri fiiliksen koko radalla, nautin menosta! En suorittanut esteitä ja ohjauksia vaan menin hymyssä suin, hyvällä tunteella. Se tunne ruokki onnistumista ja onnistuminen vauhtia ja asennetta.

Kaikkensa antaneena (kuva: Stanislav Moshkov)    

Yhteenkuuluvaisuuden tunne minkä parhaimmillaan voi saada radalla on syy miksi agility on niin hienoa. Mihin sen unohdin? Aivan yhtäkkiä. Salakavalasti. Asenne ja  positiivinen tekeminen sitä meillä kyllä oli, mutta en nauttinut vaan suoritin! Onneksi on Marko, treenien vetäjä. Marko taas kerran herätti minut kysymyksellä minkä olisi voinut ohittaa olankohautuksella. Meille se kysymys kuitenkin toi taas muistutuksen siihen mikä on tärkeää. Ei kaikki ole niin vakavaa, hyvä agility ei tule tiukoista käännöksistä (mistä on tullut pakkomilelle), rytmityksistä (mistä myös on tullut pakkomielle) vaan nauttimisesta ja siitä kun näkee koiran hymyilevän mennessään radalla ja tullessaan radan jälkeen innoissaan osoittamaan eleillään sitä kuinka hyviä ME olimme, yhdessä! Pyreneesit jos ei muutkin koirat ovat varmasti paljon fiksumpia kuin me harrastaessaan. Tunne on tärkein, ei järki!

Jee hyvin meni! (kuva J. Paulavuo)

Mikä pyreneesissä on parasta: Uskollisuus, tunneäly ja halu tehdä töitä yhdessä maailman parhaalla asenteella ja milloin vain ja mitä vain! Se pyreneeseissä on parasta!

Pyreneesi, aina niin uskollinen (kuva k.Hurskainen)

Drole kennelin uusi VÄLIAIKAISEN kotisivun osoite

 

Uusi kotisuvujen VÄLIAIKAINEN osoite 

Uusi vuosi vanhat kujeet.

tontut kivellä uuden vuoden aattona

Kauheasti ihmisillä tuntuu olevan tavoitteellista harrastamista koiriensa kanssa ja tavoitteita vuodelle 2012. Taidan olla tylsä koira"harrastaja" kun meidän poppoon  ainoa ja tärkein tavoite on nauttia kaikesta tekemisestä koirien kanssa, myös arjesta. Touhuillaan kaikkea jo hyväksi todettua hyvällä hengellä ja mielellä. Voi olla, että tulee kokeiltua jotain uuttakin, mutta mitään titteleitä tai hienoja tuloksia ei ole tavoitteena, koska pelkään että ne sumentavat metsän puilta ja ilo tekemisestä, onnen hetkistä ja ratkottavista haasteista katoaa.

Koko laumamme kuuntelee vuoden 2012 strategiaa

Joulu meni laiskotellessa ja palkkatöihin palatessa. Onnettomuuksilta ei kuitenkaan vältytty. 26.12 Susi jätti vasemman etujalkansa rappurallin väliin ja kinkkasi kolmella jalalla hetken. Käytin Suden varmuuden vuoksi eläinlääkäriasema Reviirissä ja onneksi mitään isompaa ei löytynyt. Häkkilepoa 2päivää ja kipulääkettä. Sen jälkeen jalka on ollutkin aivan kuin entisensä. Onneksi!

Susi-nukkanen tarkkana kuin porkkana

Ursus vartioi keskeseräisessä koira-aitausessa kera tontun

Uuden vuoden vietinkin jo sitten heräämössä yövuoroissa yleisenä työmyyränä ja hätäsectio ihmisenä. Uuden vuoden aattona ehdittiin kuitenkin käydä aamusta lenkillä metsässä koko poppoon kanssa ja Tuurekin nukahti Mikon syliin kantoreppuun<3

koko poppoo metsälenkillä

Koirat ei pelänneet niitä harvoja raketteja joita naapurit ampuivat, tosin ei koiria ulos päästettykkään rakettien ampumisaikana. Susi nosti päänsä ensimmäisen pamauksen kuullessaan kun nukkui vieressäni. Kun kukaan koirista tai minä ei reagoitu mitenkään painoi Susi päänsä takaisin syliini ja jatkoi unia. 

trimmin lopputuotokset, aikaa meni yhteensä 15 minuuttia:D

Donna, Copain ja Toska sai taas uudistetun lookin kun fiskarssit kävi rastoissa ja tuloksena oli iso pussillinen rastanaruja. Toskan turkin kasvu on hurjaa. Viimeksi cadenetteja leikattiin syksyllä. Ursus hoitaa itse turkin lyhentämisen tarpeen mukaan ja Gigiltä irtoaa leikkiessä muiden koirien suihin rastoja niin paljon ettei tarviste muuten karsia rastojen pituutta tai määrää. Susi-nukkasen ensimmäiset rastanalut on jo havaittavissa<3
Muuten ei uudistuksia ole tapahtunut laumassamme.

Takapiha ja osa laumastamme

08.08.2012 on vuorossa seuraavat agilitykisat Lempäälässä. Hirvittää jo valmiiksi kun viimeksi pojat ovat nähteet agilityesteen joulukuun alkupuolella ja treenit jatkuu vasta 10.01.2012 :O! Hui, saas nähdä mitä kisoista tulee. Tärkeintä tulee olemaan muiden pyreneesien ja heidän ihmisten treffaaminen, sillä huhujen mukaan kisoihin on tulossa huikea osanotto rotumme tiimoilta:) Sen vuoksi myös me strattaamme neljän startin verran vaikkei tuloksia juuri voi odottaa. Jospa pidämme siis lystiä ja nautiskelemme kaffiseurasta.

Susi edestä, Donnan uusi look takaa

Ensikesän osalta kuulin huikeita huhja joista myöhemmin lisää kun asia saa virallisen varmistuksen! Paimennusrintamalta sen verran lisää, että Susi tulee toivonmukaan tekemään CANT-testin. Veikkaukseni on, että Susi sinkoaa pyöröaitauksesta pois reiästä kuin reiästä villieläimen lailla :D Susihan ei ole koskaan nähnyt lampaita.

Missä ne päkäpäät on?

Lisäksi yritämme mennä muutamiin näytelmiin ainakin Suden ja Copainin kanssa. Suurimpana syynä on se,että Susi saa vähän sosiaalistamista. Lisäksi on ikävä kehiin! Olen odottanut, että se tunne tulee ja tulihan se. Minusta on hienoa kun yrittää tuoda koiransa hyvät puolet esiin ja saa nauttia päivästä muiden koiraihmisten kanssa. Hienoa hengailua, joskin vähän kallista sellaista. Ei me varmaan useisiin näyttelyihin kertakaikkiaan ehditä ja kun on tarkkamaku tuomareistakin joille haluaa pyreneesin viedä ei senkään puolesta useita näytelmiä ole luvassa. Harmi se on kun tuomarit eivät tunne rodun rotumääritelmää tai edes sallittuja värejä. Onneksi on joukossa niitäkin tuomareita, jotka ovat rotumääritelmän lukeneet.

Sehän on totuus rodussamme, että koirasta kuin koirasta saa muotovalion. Siksi on mielestäni merkitsevämpää on kuka ne SERTit on antaneet kuin se onko koira MVA. Käyn aina katsomassa keneltä mikin koira on SERTinsä saanut tai mitä määrätyt tuomarit ovat koiralle antaneet kennelliiton koira-netistä. Ne kertovat paljon enemmän kuin sata ERIa tai SERTiä.

Susi meni jo!

Susi tuskin tulee olemaan näyttelytähti kokonsa vuoksi. Sen toki tiesin jo pentua valitessa. Painoa Sudella on se huima 5,4kg, mutta muuten se on Copainin pienoiskopio. Kaikki hampaatkin löytyy koosta huolimatta kera oikean purennan :) Mielestäni se on kaunis apina-ikäinen. Koira, jota on mukava katsella kotona. Ulkonäkö mielyttää silmää ja luonne mieltä. Susi on tällä hetkellä hieman liian korkea ja hieman lyhyt, eli kasvaa siis aivan samoin kuin isänsä. Hassua, mutta Sudesta pystyy heti päättelemään sen vanhemmat, niin hyvä sekoitus se on Poupettea ja Copainia. Copain tuntuu periyttävän itseään melkoisen voimakkaasti kun miettii kaikkia sen pentuja.

Parturoidut The lonkat

Copainin Kafee-pentueesta kennelliitosta tuli Serren lonkat B/B takaisin, kyynärät ja polvet terveet. myös Kaffella ja Jaavalla on polvet, kyynärät ja silmät virallisesti terveet, mutta lonkkien osalta kaffella on toivomisen varaa. Virallisia tuloksia ei ole tullut lonkkien osalta, mutta löysyyttä oli hieman ja mataluutta, onneksi ei kuitenkaan mitään nivelrikon alkeitakaan ollut havaittavissa yhdelläkään pennuista. Lonkat olivat siistit pinnoiltaan samoin kuin lonkkamaljat. Saas nähdä minä tulee takaisin, toivotaan ettei katastrofia. Nyt vaan lihaskunto hyvänä niin kuin Ventelä ohjeisti. Copainillahan ei ollut muutoksia huonompaan uusintakuvissa käydessämme n. vuosi sitten. Se on myös hassua, että joidenkin mielestä Copainin ranskassa saadut lonkkalausunnot C/B (samoista kuvista jotka lähetettiin Suomen kennelliittoon) on huonommat kuin toisen ranskalaisen uroksen (jota on jalostukseenkin Suomessa käytty) C/B tulos... Molemmat koirat paimentaa, mutta kyseisen ranskalaisen uroskoiran jalostukseen käyttäneen kasvattajan mielestä koira on terveempi kuin Copain, sillä hänestä Copainia ei jalostukseen olisi tullut käyttää lainkaan. En voi ymmärtää yhtälöä.

Samoin kuin en ymmärrä, että napatyräistä koiraa käytetään jalostukseen tai koiraa jonka siskolla ja omilla edellisillä pennuilla on kilpirauhassairautta. No, mutta näiden kasvattajien joiden mielestä ulkomaalaisen koiran C/B lonkkatulos on terveempi kuin suomalaisen VASTAAVA ranskassa saatu, napatyrä ja kilpirauhasongelmat tai kaihi ok ei mielestäni tulisi mustamaalata muita. Mielestäni heillä ei siihen ole varaa.

The paska rakki Copain ja onnellinen omistaja

Jokainen toki taplaa tyylillään. Pennun ostajat valitsevat mitkä riskit ottavat. Uskallan väittää että  tervettä yhdistelmää ei olekaan jos vaan tietoa sukulaisista on riittävästi. Jos niin väitetään en ostaisi pentua ko. kasvattajalta. Itse valitsin riskinä lonkat Suden osalta, toivon toki hyviä terveystuloksia. Myöskään sitä en ymmärrä, että kotisivuillle päivitetään vain hyvät terveystulokset ja iloiset uutiset. Samalla lähetetään sähköposteja muiden ihmisten sairaista koirista ja keksityistä sairaiden koirien listoista valituille ihmisille. Onneksi sähköpostit voi lähettää eteenpäin. Ihan vaikka Ranskaan asti koiran omistajalle/kasvattajalle ja niissä näkyy viestin alkuperäinen lähettäjäkin. Josko jokainen tekisi omaa jalostustyötä sarallaan ja vaikka ihan yhteistyössä, avoimesti ja rotua eteenpäin vieden. Mielestäni moisiin mustamaalauksiin ja sairauksiin ei ole varaa. Toki en vielä kasvata ja voi olla ettei kohta enää ole rotua mitä kasvattaa. Terveys on mielestäni riskien hallintaa ja valintaa. Koiran luonnetta ja rodunomaisuutta unohtamatta. PEACE!