Muutto lähenee

Laumamme ja isäntänsä Mikko Juhannus metsälenkillä

Ursus nuuskii tapansa mukaan ja Copainin riemukas luoksetulo!

Mikko ja vanhukset eli Toska-herra, Donna-mummo ja Gigi-neiti Jussina 2010

Copain kyselemääs taas kerran, että "mitäs sitten tehtäis?"

Ursus pullistelee/tunnustelee tuoksuteltuaan ja Copain perässä narttujen pissoille... Meidän elämää siis:)

Kauan odotettu muutto omaan kotiin, jossa riittävästi omaa pihaa, lähenee. Pakkailu on parhaimmillaan menossa. Nyt vain niin kovasti laiskottaa, että saan hieman paitsiossakin olleen blogin taas päivitettyä.

Meillä ei ihmeempiä ole tapahtunut. Viimeiset tehoagilitytunnit tuli käytyä tältä kesältä ja seuraavat odottaa sitten taas syksyllä. TAMSK:n treeneissä käytiin, mutta tällä hetkellä olen katsonut parhaaksi pitää sieltä taukoa ja anoa ryhmäpaikkaa eri päivälle, eri ohjaajalle. Tuntui, että siellä tuli enemmän takapakkia kuin eteenpäin menoa, joten ehkä on sitten parempi tehdä itsekseen kesän ja palata taas niin maan parhaaseen PRO Caniksen agilityvalmennukseen loppukesästä.

Paimennusklinikka odottaa ensiviikolla Vehmersalmella Kuttukuussa. Odotan jo innolla sinne pääsyä. Ainut hieman harmaita hiuksia aiheuttava asia on, että tiistaina meillä on vielä Copainin ja Ursuksen kanssa kehonhallinta treenit joista ei voi olla pois. Täytyy siis lähteä ajamaan keskellä yötä kohti itäsuomea ja Sawoa. Aamulla sitten pirteänä paimentamaan;) Lisäksi reissua olisi helpottanut autoon mahtumisen yms asian kanssa jos Mikko olisi kotona eikä Bulgariassa työkeikalla. On tietenkin aivan eri matkustaa kahden kuin viiden koiran kera. Toisaalta on aivan ihanaa päästä kesäreissulle omien karvatassujen kera ihan kuudestaan<3 Myöskään asuminen täällä pahvilaatikkojen keskellä ei oleni kovinkaan mukavaa, joten majoitus luonnohelmassa Vehmersalmella kuulostaa aivan loistavalta mahdollisuudelta!

Hieman mieltä alentaa oma laiskuus / kiire. En siis ole ehtinut lenkkeillä yksittäin koirien kanssa pullosauvoineen, lisäksi "Paimeneen" kirja on vielä hieman kesken. Täytynee ottaa asioiden suhteen loppukiri, jotta paimennus reissusta tulee paras mahdollinen! Hieman olen kyllä pohtinut ja yrittänyt asennoitua siihen, että edelliskerran upeasti toimineet Copsu ja Ursu voivat nyt toisella kerralaa olla hieman kyseenalaistavampia tai muuten ei niin mainioita, mutta katsotaan mitä tulee.

Kesän osalta tavoitteeksi täytynee laittaa koira-aitauksen teko, pihalla ja metsissä rymyäminen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti sekä agility höntsäily hallilla omatoimisesti.

Nyt takaisin pakkailujen pariin.

Copainin puuttuva paimennus osio

Copain odottaa ja himmaa kun mennään ojan yli. Kuva Tiina Honkanen

Copain löysi sen mitä on puuttunut, eli lampaat! Kuva Tiina Honkanen

Copain yhä paimentaa. Kuva Tiina Honkanen

Ursus paimennuksen parissa. Kuva Honkanen Tiina

Copainin osuus paimennusleirillä olosta "hävisi" edellisestä kirjoituksesta johonkin bittiavaruuteen enkä ole aiemmin saanut aikaiseksi kirjoiteltua uutta.

No Copain minun pieni pomppukone ja häsläri oli kuin eri koira aitaukseen päästyä. Se oli tyynen rauhallinen ja keskittinyt. Se ei säikytellyt millään tasolla lampaita, pelännyt niitä tai hyökkinyt niitä päin. Copain oli sen oloinen, että vihdoinkin hänet on viety sinne minne kuuluu, eli lampaiden pariin. Copain totteli paimensauvaa kuin unelma samoin kuin muitakin käskyjä. Tuntuu kuin Copain olisi heti tiennyt miksi on siellä ja mitä piti tehdä. Copain lähti heti kiertämään lampaiden taakse kauniilla matalalla ja maatatavoittavalla ravilla pää alhaalla ja kuljetti lampaita sauvan ohjauksen mukaisesti. Sinikan mukaan pakoetäisyys Copainin paimentaessa oli isompi kuin joillakin muilla, lampaat kokivat Copainilla olevan voimaa kuljettaa niitä. Copain jäi kuitenkin kiltisti odottamaan käskystä tarvittaessa ja osasi jopa itsekin hieman lukea sopivaa pakoetäisyyttä suhteessa lampaisiin.

Olin suorastaan suu auki ja haljeta onnen tunteesta kun tajusin kuinka hienosti Copain lähti toimimaan. Minun pieni "näyttelypuudelini"<3.> Sitä mieltähän monet ovat Copainista. Copain on niin monesti osittanut kuinka monipulinen sekä näyttö- että käyttökoira pyreneesi voi olla parhaimmillaan. Tälläista koiraa ei yhden ihmisen elämän varrelle toista varmastikaan osu! Se onkin pyreneeseissä hienointa, ettei niitä ole jaettu käyttö- ja näyttökoiriin. - ja hyvä niin! Lisäksi se, että on sallittua, joskaan ei suositeltua, yhdistää pitkä- ja lyhytkarvaisia keskenään ja se että pyreneeseillä on avoin rotukirja voi vielä pelastaa tämän upean, pienen, ketterän ja älykkään paimenen olemassa olon.

No nyt on kirjoitettu hieman asiaa ja asian vierestä. Nyt takaisin leipätyön pariin ja TAYS:n yöhön!

Elämää kaikilla väreillä

Copain ravaa = rynnii parhailla päivillä olevan nartun perässä RYP kehässä. Ilme ja korvat sen mukaisesti. Kuva Teija Sonni-Kautto


Toska-herra 8v patsastelee Pyrhiukselle. Kuonon erisuuntaisuudesta vrt kallo tuli sanomista mutta sehän oli jo tiedossa;) Kun otin Toskan se oli vain isohko uros, nyt se on jo kuin erirotuinen. Rotumme vain kutistuu, mutta vielä ne ajat muuttuu! Toivottavasti kuitenkin kettumainen ilme(jota Toskalla ei ole riittävästi->iso ja lörppähuulinen uros), tiukat suupielet, pitkäkaula ja oikea tyyppi kuitenkin pysyisi. En haluaisi kataloonien raskautta rotuumme takaisin. Niitä näkee jo Ranskassa liiankin paljon:( Kuva Johanna Heikkinen

Gigi menossa "syömään" ;) Kuva Teija Sonni-Kautto

Donna-mummo pian 12v sen kuin kaunistuu vuosi vuodelta. Aivan kuten äitinsä. Kuva Johanna Heikkinen

Ursus hakee karkulaista takaisin laumaan. (vasemmalla reunassa) Huomaatko mikä ei kuulu joukkoon? (Barbi-possu keskellä->tuli mukaan perässä:) Edessä Fawn pyreneesi on Terhin ja Hannun Tosca. Kuva Terhi Mikkonen.

Ursus sen kuin komistuu. Kuva Johanna Heikkinen.

Paljon on taas tapahtunut. Jos elämä loisti hetki sitten niin kovaa on taas tulo maan pinnalle. Koirien kanssa elämä on mitä hienointa, mutta kun omaan lähipiiriin kuuluva ihminen sairastuu vakavasti ei oikein meinaa löytää iloa ja halua mihinkään tekemiseen. Täytyy kuitenkin yrittää elää elämää eteenpäin ja jatkaa harrastuksia ja muuta jotka saavat ajatukset edes hetkeksi muuhun.

No jotain iloisempaakin. Koirut oli Harjavallan näyttelyssä ja hienosti ne menikin. Ursus VAL ERI , Gigi VAL ERI4, Toska VET ERI2, Donna VET VSP, Copain ROP ja kaiken kruunasi Drole kasvattaja ryhmä joka oli RYP2! Unohtamatta Pyrhius papan ryhmä 2 sijoitusta vetskuissa. Näyttelyt olivat poikkeuksellisen mukavat lukuisten pyreneesien ja omistajiensa ansiosta ja hieman ehdittiin viettää aikaakin Lealla ja Jannella Kokemäellä. Erityisen ilahduttavaa on aina nähdä Copainin, Gigin ja Ursuksen pienokaisia!

Seuraavana päivänä täytyikin jo suunnata kohti paljon ja kauan odotettua Kuttukuun paimennusklinikkaa. Paljon oli odotuksia, mutta täytyy sanoa, että vielä enemmän siltä reissulta sai kuin olisi koskaan osannut odottaa. Paikka oli hyvinkin luonnon läheinen samoin kuin majoitus. Erilaisia eläimiä tallusteli pitkin maita ja mantereita. Paikka jossa yövyttiin oli 1600 luvulla rakennettu rakennus ja uni maistui siellä paremmin kuin hyvin. Ehäkäpä syynä osittain oli aimo annokset ulkoilmaa, mutta siinä paikassa rentoutui ja viihtyi todella hyvin!

Paikan emäntä eli Sinikka oli persoonallinen ja repseä tapaus. Minusta Sinikka on yksi niistä ihmisistä joilla on poikkeuksellisen hyvä koirien (ja ihmisten)lukutaito. Ainakin minun koirani, varsinkin Ursus palvoi Sinikkaa samantien. Hieman se otti päähän, että oma koira halusi työskennellä mielummin Sinikalle kuin minulle, mutta toisaalta oli ihana nähdä Ursun silmistä ja olemuksesta kuinka se jumaloi Sinikkaa. Nyt vaan itse hakemaan samaa luottamusta Ursun kanssa ja tekemään töitä niin josko vielä joku päivä Ursus katsoo minun olevan yhtä hyvä työkaveri!

Loppupalaverissa mieltä lämmitti Sinikan sanat, joissa se sanoi Ursun olevan porukan fiksuimpia! Vaikka sanat olisi olleet sanahelinää niin silti sanat lämmittivät. Ursushan on se "norsu" jonka ottamista ei kaikki ymmärtäneet. Se yhteys, jonka koin Ursuun jo muutaman päivän ikäisenä on jotain mitä ei voi selittää sen vain tuntee(sitä ei voi ymmärtää ennen kuin kokee sen itse johonkin koiraan, sen vain tuntee heti). Minähän en käynyt katsomassa pentujakaan seuraavan kerran vasta kuin 6viikoisena pentujen luonnetestissä ihan vaan sen takia kun veto tuohon urokseen oli jotain käsittämätöntä. Muuten kyllä kävin Kokemäellä, mutta pentuihin en koskenut pelätessä että otan tuon ison uros pennun. Nyt kyllä harmittaisi jos Ursus ei asuisi meillä! No luonnetesti oli viimeinen niitti ja niinhän Ursus tuli meille "Mikon" koiraksi. Enkä ole katunut kertaakaan, sillä Ursu on niin erilainen ja spesiaali luonteeltaan.

Ursus miettii ja lukee tilannetta. Ei lähde esim Copain pomotuksiin vaan väistää. Syttyy 100-nollaan sekunnissa ja reagoi herkästi, muttei ole häiriöherkkä. Uskoo, kuuntelee ja palautuu hetkessä kaikesta. On pyreneesiksi todella itsenäinen. Ennen Sinikan kanssa työskentelyä kuvittelin että liiankin itsenäinen ja liiankin vähän mielyttämisen haluinen, mutta nyt kun näin että se toimii Sinikan kanssa niin kitkattomasti yhtenäisenä pelkällä kiitoksella ja itsevarmalla ohjauksella niin tiedän, että vielä tulee päivä jolloin se tapahtuu meidänkin välillä. Kyse on vain siitä, että kun itse luotan itseeni siinä mitä teen niin silloin Ursus toimii. Ursus on ansaittava. On se vaan hieno koira ja juuri oikealla tavalla varautunut ja käytökseltään/tilanne luvultaa alkukantainen. Pyreneesiksi varmaan himan kovahko, muttei liian kova paimenkoiraksi.

Ursuksen kanssa päästiin jopa metsään paimentamaan Hannun,Terhin, Toscan ja Noblen kanssa (kennel Ange de Neige). Mukana oli apureina Weedy-bortsu ja 7kk vanha suursnautseri uros. Ursus lähti työskentelemään kunhan olin itse hiljaa;) Kokemus oli melkoinen. Olo oli kuin elokuvassa<3

Näyttelyitä ei meidän kohdalle 2010 montaa osu, koska rotuasiantuntevia tuomareita ei juuri Suomeen rantaudu. Nyt kun kaikki on muotovalioita niin ei viitsi matkustella ympäri suomea mieltää pahoittamassa naurettavista arvosteluista( vaikka olisi ROP jos arvostelu on p, askaa ei se saa kuin pahalle päälle) On muuten mielenkiintoista käydä katsomassa koiranetistä keneltä ja kuinkakin asiantuntevalta tuomarilsta mikäkin koira on sertinsä hakenut. Se kertoo enemmän kuin tuhat cacibia tai arvostelua! No Nokialla on kuitenkin elokuun alussa kasvattaja-tuomari Willemine van Deijl tuomarina, joten sinne täytyy suunnata! Samaan aikaan olisi Kuopiossa Alain Pecoult (ranskan pyreneläisten pj), mutta koska Nokia on lähempänä niin sinne mennään näillänäkymin.