tiistai 30. kesäkuuta 2009

Jenkkeihin


Vein Mikot juuri helsingin lentokentalle suuntaavaan bussiin ja maaranpaanahan on iso mahtava USA. kaksi viikkoa siella ja sit takaisin ja seuraavana paivana matka kohti Kemia alkakoot. Jaatiin koiruuksien kanssa ikavoimaan kotiin, mutta tanaan illalla jo alkaa arki toko treenien merkeissa.

Viimeinen yo toissa takana talta eraa ja seuraavia odotellessa. Oli melkoisen kiire yo ja nyt uni maittaakin, jotta jaksamme Valkeakoskelle treeneihin illalla.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Paossa lattia remppaa














Ihme elaimia

Hieman on tullut taukoa kirjoituksiin, silla flunssan jalkimainingeissa lahdimme koko koirakatraan kanssa pakoon lattian laatoituksia Kokemaella.

Kokemaella oli eilen Iidan syntarit ja samalla synttareista muodostui pienimuotoinen kasvattitapaaminen. Oli hauska nahda monenmoisia koiruja joita ei ole hetkeen saanut tavata. Toki myos heidan omistajiaan oli kiva moikkailla. Nain samalla Nemon joka on siis meidan Gigin veli. Nemo on viihtynyt lahinna agility kentilla, mutta nyt Nemostakin on tullut MVA. Upeat rastat oli veljella ja jonkin asteista sisarusrakkautta oli ilmassa:), tosin taisi johtua Gigin hormoneista jotka ovat viela ihan sekaisin. Meidan poppoon taytyi lahtea kesken pirskeiden TRE:tta kohden, silla yovuorot taas vaihteeksi koittivat.

Nyt on yo takana ja pitaisi menna maaten. Koiratkin ovat aivan reporankoina. Taisi Kokemaen reissu ja 50 muuta koiraa vieda veronsa. Tanaan olisi tarkoitus viel vahan tokoilla ja opettaa Ursulle alustaa ja myos tietty Copsullekin, mutta nyt on varmastikin viisainta menna unten maille edes hetkeksi.

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Perus treenia


"Maailmassa monta, ihmeellista asiaa. Se Hammastyttaa, kummastuttaa pienta kulkijaa..."


Oltiin aamusta PK-kentalla vahan hontsailemassa. Paljon ei tehty kun minulla iski kylma hiki pintaan, kiitos flunssan. Koirut kuitenkin olivat innoissaan ja valmiina vaikka kiipeamaan puuhun, paitsi Ursus. Ursushan on nyt 1v 8kk ja jostain syysta huomasi kaikki lentavat linnut. Ne huomattuaan ei voinut keskittya enaa tekemiseen vaan aina kun pikkulintukin lensi yli piti sita katsella edes hetken. Sen jalkeen Ursu kylla palasi itse asiaan. Ehkapa tama menee ohi kun Urppa tajuaa, et niita lintuja nyt vaan kuuluu olla siella taivaalla. Vai olenko mina mielenkiinnoton verrattuna tintteihin?! Kai sita pitaa opetella seuraavaksi lentamaa;) Ehkapa en ota liikoja paineita asiasta niin ei Ursukaan erehdy tekemaan varpusesta harkasta.

Pitaisi tehda suursiivo taas kerran, mutta ajatuskin paan laittamisesta alaspain kauhistuttaa. Olin kuvitellut vapailla siivoavani saunan, pesevani mattoja ja kayvani kaapit lapi luopuen taas kerran turhasta kraasasta jota jostain kummasta aina siunaantuu. Pitanee ehka suhteuttaa tekeminen tahan olotilaan.

Tuntuu, et koirat tietaa Mikon lahteneen ajamaan kotia kohti mokilta. Varsinkin Gigi katselee ulos ikkunasta herkeamatta odottaen jotakin. Mystista.

Oli sekin hassua, etta kun Mikko lahti mokille kavimme pitkat keskustelut siita mitka koirat saisi ottaa mukaansa. Mina kun en olisi malttanut olla taaskaan erossa yhdestakaan. Tosin Donna oli itsestaan selvyys, etta lahtisi mukaan, silla Mikon paikkaa kun ei kukaan muu voi Donnan elamassa tayttaa. Mikko taas ei halunnut lahtea vain yhden koiran kanssa. Olisi halunnut mukaan pojat (=Ursus ja Copain)ja Donnan. Silloinhan mina olisin joutunut olemaan koiratyhjiossa Gigin ja Toskan kanssa! Paadyttiin sitten siihen, et Toska-herra lahtee mukaan.

Aika hassua, silla nayttaa silta ettei 5 koiraa riita jos taytyy jakautua kahteen paikkaan. On se kolmenkin koiran kanssa ollut taalla Tampereella niin rauhallista ja hiljaista. Aivan kuin jotakin koko ajan puuttuisi. Kahden kanssa tulisi kylla jo aivan tuskainen olo. Koiratkin ovat olleet jotenkin alamaissa kun Mikko pois, Donna pois ja Toska pois. Niin ja mina viel toiskuntoisena sangynpohjalla aivan liiaksi.

Taitaa taas tulla onnesta kyyneleet kun paastaan koko lauman kanssa metsaan ja saa nahda koirujen juoksevan onnellisina lauman ollessa koossa. On se vaan niin hienoa. Harmi, ettei kaikki ihmiset saa onnen tunnetta moisesta. Tunnetta, etta elaa hetkessa kuin pienena lapsena.

flunssa iski


Juhannuksen yovuorot takana ja vuorokausirytmi aivan sekaisin. Lisaksi iski kauhea flunssa. Tama paiva on mennyt sangyssa maaten lukuun ottamatta aamuista fysioterapeutilla kayntia, kauppareissua ja koirien ulkoilutuksia.

Koirut on ihan ihmeissaan kun minusta ei ole nyt mihinkaan. Tulevat vahan valia pokkimaan ja yrittavat piristaa tuoden minulle milloin mitakin ja jos ei sekaan auta ovat jaaneet lepailemaan viereeni todeten minun olevan lahes kuollut. Tanaan ei ole siis treenailtu oikeastaan yhtaan, mutta viel olis tarkoitus pistaytya koirapuistossa paastelemassa koirista virtoja kun ovat joutuneet flunssan sijaiskarsijoiksi.

Gigi oli taas yolla tempaissut minun ollessa toissa. Meilla on kahdenmetrin korkuudessa hyllylla eteisessa metallisessa purkissa, jota on hankala edes itse saada pois, koirien luita, kanankauloja, poron lapaa yms. No Gigilla oli ollut mita ilmeisemmin tylsaa. Tulin kotiin ja ajattelin saman tien lahtea koirien kanssa autolla koirapuistoon Harmalaan. Avasin valmiiksi autossa olevien hakkien ovet ja pojat juoksivat kaskysta tavalliseen tapaan suoraan hakkeihin, mutta Gigia ei nakynyt tai kuulunut huuteluista huolimatta. Menin sisalle tarkistamaan missa viiraa ja yllari, yllari. Gigi makaa kaikkien tyhjien luu, kanankaula yms pussien paalla maassa puolittain selallaan jo valmiiksi tietaen tehneensa pahaa. Ei tarvinnut edes sanoa neidille mitaan kun neiti mateli ryomien silmakulmista mulkoillen ulos ja autoon hyvinkin hiljaisena tyttona. Mitas siina sitten. aika fiksu koira mulla ja eipa siina edes vihainen enaa voinut olla kun toinen jo katuukin valmiiksi. Mutta kuinka se on saanut sen astian alas? Hyllyssa on alemmilla tasoilla 30cm leveilla hyllyilla korit hatuille, lapasille yms. Gigin on taytynyt kiiveta ylos vaakasuoraa seinaa hyllyjen reunoja pitkin pudottamatta mitaan alas ja vetaa tiukka astia alas 2 metrin korkeudesta. Aika taitavaa! Pitaisi hommata ne kamerat.

Mikkokin lupasi tulla jo huomenna kotiin mokilta. Loppuviikosta tekevat lattiat valmiiksi. Nyt kahvia naamaan ja ulos koirujen kanssa.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Nelistaan on haikeaa


Ihanaa herata 3 karvaista kaverusta vieressa. Potkoteltiin ja rapsuteltiin melko pitkaan sangyssa juhannuksen kunniaksi. Tuli taas tunne, etta voi niita ihmis raukkoja, joilla ei ole mitaan kasitysta tai edes halua/taitoa kasittaa mita koirista/elaimista voi saada irti kun ei aseta ihmisapinoiden typeria saantoja ja tapoja rajoikseen tai toiminta tavoikseen. Aamulla kaytiin ratinan koirapuistossa ja kaverukset vetelivat niin onnessaan hippaa ja piiloa, ettei onnellisuudella ollut rajaa.

Nyt on 2 yota takana ja 2 edessa. Hiljaisia ovat yot toissa onneksi olleet, joten on jaksettu hieman toteuttaa Jonnan antamia toko treenejakin. Viel ei kaikki mene niin hyvin kuin haluaisin, mutta onneksi ensi treenit on vasta ensi keskiviikkona niin meilla on aikaa taalla kotona kehittaa viel taitojamme.

Minulle iski kuin salama kirkkaalta taivaalta viime yona angiina, mutta yritan raahautua ensi yoksikin toihin. Koirat kayttaa aivan torkeasti hyvakseen, etten pysty juuri niita komentamaan kun ei juuri voi aanta paastaa. Tanaan ei menna treenailemaan ulos sateeseen vaan tyydytaan sisatreeneihin ja ulkona kaydaan vain lenkkeilemassa.

Taalla kotona on niin hiljaista ja outoa kun laumasta 3 on poissa. Apinatkin on ihan ihmeissaa kun vanhukset ei ole niita johtamassa. Viime yona olivat tehneet yhteistuumin tutkimusmatkan yhteen laukkuun, jossa oli nayttelykamoja ja turkinhoito vehkeita. Mitaan ei oltu onneksi syoty tai hajoitettu. Kamat oli vain siroteltu ympari kamppaa melko mielenkiintoisesti. Olisi taas kerran ollut mukavaa kun olisi se nauhottava kamera kampassamme.

Johanna haki Gigin poikapennun. Nimeksi tuli suomennettuna paljon takkuja, joten toivotaa, etta tuffe rastottuu upeasti! Onneksi koiru meni tuttuun paikkaan niin nakee sita sitten ainakin nayttelyissa ja kuulee kuinka menee!

Nyt pitaa raahata tama meidan vajaa poppoo metsaan lenkille haistelemaan Suomen kesan upeita sateisia tuoksuja.

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Tokoilua ja ikavaa



Eilen oltiin tokoilemassa Valkeakoskella Vallan Jonnan kanssa. Näin samalla Jonnan upeat presa canariot Arwenin ja Odinin. Aika kunnioitettavia otuksiahan he olivat. Täytyy kyllä nostaa hattua kun on taitoa pelata niiden kanssa niin, että koirat on hallinnassa!

Tokoilu meni koirien osalta ihan hyvin, mutta emäntä oli jäässä ja taas kerran olin niin ADHD, etta kotiläksyksi sain harjoituksia ilman koiraa;) ja hieman koirienkin kanssa.

Mikko lahti Toskan ja Donnan kanssa Virtasalmen mokille viettamaan juhannusta kun mina jain paivystamaan tanne Tampereelle lopun lauman kanssa. Kamala ikava jo Koiruja ja Mikkoakin;) Pitais lahtea lenkille ja tehda vahan treenin tynkaa ennen kuin taas TAYS ja traumat kutsuvat. Soittelin just Lealle ja kuulin huhuja, et Gigin "pikku Vagabond"-pentu lahtee Jussilan Johannan seuraavaksi tahdeksi, mutta saas nyt nahda kuinka sitten kay. Se pentu oli kylla niin upea seka luonteeltaan, etta rakenteeltaankin! Harmi vaan, ettei meidan laumaan ollut mahdollisuutta ottaa sita eleganttia versiota Vaksusta.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Kuvia Gigin pennuista ja Gigista





















Elamaa, ei sen vahempaa


Ursus, henkikoirani.

Kaytiin eilen Mouhijarvella agitityssa Maria Aaltosen opein (pro canis) ja kivaa oli seka koirilla, etta emannalla. Mukana oli Copain ja Ursus. Oletin, etta Copain olisi taas se "parempi" yksilo kuten yleensa, mutta Ursus, minun henkikoira, yllatti kaikki! Se meni kuin unelma!!! Ihanaa!Copainkin meni hyvin, mutta kun Ursus meni viela paremmin ja aiempi kompelyys ei ollut edes muisto menneesta, niin hyva, varma ja nopea Ursu oli. Ylisanoja ei voi liikaa meidan vaavalle antaa. Nyt tulee pieni tauko ohjauksesta kun Maria jaa lomalle, mutta kai me yksin sit hontsaillaan ja syksylla mennaan sitten taas ryhmaan/yksityistunneille. Ja Maria on kertakaikiaan hyva ohjaamaan ja ymmartaa pyreneesinkin sielunelamaa.

Nyt pitaa sitten alkaa katsomaan taloa/tonttia 11 tien varresta;)

Treeneista paahdoin palauttamaan valituksen olkapaa vammasta Tapiolaan ja sielta kotiin, koirat ulos ja toihin iltavuoroon. Aikamoista hookia siis taas koko paiva ja samalla tavalla se jatkui toissakin, heti hatahommiin. No kun kotiin tulin niin yllari, yllari. Meidan Mikko oli repinyt eteisen lattian irti ja lattialammolle oli vedetty piuhat, joten eteisen remppa siis alkoi:)

Tanaan on vapaa ennen yovuorojen alkamista. Olen siis juhannuksen yovuoroissa, toivottavasti ihmiset ovat ihmisiksi ja sataisi vetta ja rakeita, jotta meilla olisi rauhallisempaa toissa ja ihmishenkia saastyisi! Tanaan pitaisi menna Elsan synttareille vihdosta viimein ja sielta Eeroa ja Einoa hoitamaan. Lastenhoitoharjoituksia siis luvassa. Taytynee siis lahtea dogien kanssa lenkille ja lahtea painamaan kohti Nokiaa, jonka kummilapseni ovat valloittaneet!

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Juhlat, Gigi kotiin!




Vihdosta viimein saatiin Gigi kotiin. Lauma on jälleen koossa ja on se vaan kumma kun jokaisella karvaturrilla on oma tehtävänsä lauman toiminnassa ja touhuissa. Pojat leikkii jälleen ja Gigi nukkuu sementtinä vieressä öisin liikahtamatta, vaikka meteoriitti tipahtaisi päähän. Oli sitä meidän tättähäärää vaan niin ikävä ja koko ajan tuntui jotain puuttuvan.

Tytöt ovat tulleet hyvin juttuun Gigin paluun jälkeen, ainoastaan ruuasta/nameista tulee hieman sanomista niin kuin ennekin. Molemmat kun tuppaa olemaan vähintäänkin ahneita. Pentuja Gigi tuntui etsivan ja ikkunaa tiirailevan aluksi, mutta tänään sekin on jo jäänyt pois. Samoin kuin vaisuus /lievä maassaolo, mitä oli aivan aluksi havaittavissa. Gigi on jälleen iloinen ja kaikkeen osallistuva oma itsensä. Maitoa tulee vieläkin ja yritin jo Mikolle ehdottaa, josko olis tarvinnut yksi pentu ihan vaan sen takia ottaa mukaan.Ei suostunut:(

Huomenna aamusta on agitreenit Mouhijärvellä pro canis leirissä, joten nyt nukkumaan.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Reissusta rahjaantyneena
















Kavaistiin moikkaamassa viime viikonloppuna aitia ja isia Vimpelissa, samoin kuin tietysti rakasta pikkuveljea Jerea. Samalla reissuslla kaytiin Tuurin miljoonakoira nayttelyissa. Ilmoitin sinne Copainin ja kun ilmaiseksi sai veteraanit ilmoitettua laiton myos Donnan ilmon vetamaan. Tuomarina Tuurissa oli Leni Finne.

Edeltakasin jannitin kuinka Donnan turkin kanssa kay samoin kuin esiintymisen, silla Donna-mummohan ei ole meilla ollessaan viela Show elamaansa aloittanut. Agirotu tapahtumassa kaytiin viime vuonna ja se on ainut isompi koiratapahtuma missa meidan kodinvaihtaja on kaynyt ja siella oli viela maailma hieman sekaisin mummolla. Ainoat nayttelyt on nuoruudesta edellisen omistajan ajoilta. Donnahan on siis MVA. Soile Tankalle (kennel Entre Nous) tietysti piti tehda paniikkisoitto ja kysella mummon aikaisemmasta kaytoksesta nayttelyista. No oli kuulemma hieman niskoitellut omistajalleen, mutta Soilen viedessa kehaan ei ongelmia. Odotukset eivat siis olleet korkealla nayttelyihin mennessa ainakaan Donnan osalta, kunhan kunnialla selvittaisiin. Onhan Donna kaunis koira, mutta muu oli arvoitusta.

Kaikesta jannityksesta huolimatta Donna teki yllarin ja esiintyi erittain edukseeen. Ravasi lahes koko ajan , antoi tuomarin kasitella hyvin ja seisoi upeasti. Eika nostanut hantaansa liikkeessa/seisomassa oleessaan. Donna olikin ROP seka tietysti VET ROP(tata tittelia meidan perheessa ei viela ikuna ole ollutkaan!) Copainin taytyi tyytya VSP titteliin vaikkei Demi,FIN MVA V-01-03-06-07-08 PMV-05 EuVV-06 Drole d’Oiseau Chevrefeuille, ollutkaan kehassa(mika on ollut tahan astinen syy) vaan Demin tytar;)Mikko oli tietysti melkoisen ylpea koirustaan, silla ainahan Mikko on ollut sita mielta, etta Donna on koiristamme upein kaikilla tavoin! Jerelle iso kiitos Donnan esittamisesta! Jere siis teki debyytin handlauspuolelle ja hyvin meni!

Nayttelyn jalkeen Donna-mummo tuntui nuortuneen ja haki jopa Copainia leikkimaan kotiin paastyamme vaikka pitka paiva olikin takana. Ryhma kehissa ei, yllatys, yllatys, taaskaan tullut pyreneesille mainetta ja kunniaa, mutta josko joku olisi kiinnostunut karvakasoisatamme suotuisasti. Ainakin rodusta kiinostuneita kavi taas kyselemassa koirista ja olivat yllattyneita kuinka sosiaalisia ja avoimia koirani ovat?!? Tottakai ne ovat, omaan makuun ehka liiankin;)

Nyt eletaan tavanomaisempaa arkea. Olen ollut taasen niin kiireinen ja hyva kummitati Elsalle, etten ole edes neidin synttareille ennattanyt, mutta lahja jo odottaa ja aion kylla tulla kaymaan onnittelemassa pienta sankaria!

Meidan poppoon kanssa on pienta tottista on tehty ja pintaa opetettu Copsulle seka Ursulalle agilitya varten. Ens tiistaina on ekat treenit Maria Aaltosen kasissa pro canis leirissa. Tarkoitus olisi siella jatkaakin kun YLOKK:n treeneihin tuntuu olevan mahdoton taas paasta.

Toskan hymy on jalleen valkoinen kun hampaat on hoidettu, samoin Copainin ja koko poppoon rokotuksetkin paivitetty aikaan ja paikkaan, paitsi Gigin joka viela majailee muutaman paivan pentujensa luona Kokemaella (kennel Drole d'Oiseau). Kiitos hyvasta palvelusta jalleen kerran elainlaakari asema Viksu Vammalasta! Gigin kanssa palataan asiaan. Nyt pitaisi suunnitella/varata Haapsalun nayttely ja laivamatkaa Teija ja Jounin kanssa, seka heidan pyreneesi poikueensa kanssa tietysti:)

torstai 4. kesäkuuta 2009

toihin


Sataa, ei siis tarvitse kastella kukkia. Mutta koirat tuo sisaan kuraa ihan riittamiin. Sovittiin Tanskasen jonnan kanssa, etta mennaan tokoilemaan tassa joku paiva ja jatkettais sitten ehka ihan saannollisesti treeneja. Saas nahda. Jonnalla on nyt hieman erilaisia koiruuksia, mutta Jonnalla on ollut aioinaan pyrenneesejakin. Nyt lenkille ja toihin!

Jonnan kotisivut
http://personal.inet.fi/surf/presacanario/kennel.html

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

koira kiireita tiedossa


Sain juuri sovittua, etta pitaisi menna hontsailemaan agilitya hesaan Oreniuksen Juhan oppeihin ens viikon torstaina aamulla ennen tyopaivaa. Saas nahda kuinka kay, ehdinko toihin. Lisaksi ensi viikko tuntuu olevan taas enemman kuin kiireinen, silla tiistaina pitaisi vieda pari koiraa hammaskiven poistoon ja kolmelle rokotukset uusia myos ennen iltavuoroa Vammalassa Viksussa, etta silleen... Ja Gigi tulee kotiin lauantaina!!!

saat viileni, ihanaa!


Aamulla sai pukea kunnon vermeet paalle kun asteli ulos ovesta, mutta on se niin ihanaa kun ei tuska hiki valu pitkin naamaa helteen keskella. Toki jos ei mitaan tekisi olisi hellekin ihan kiva juttu, mutta jos vahankaan on liikkeella on max 20 astetta raja jonka yli ei tarvitsisi paljon lammon nousta.

Tultiin just koirien kanssa lenkilta. oli kerrankin lyhennetty tyopaiva ja kummasti se 1 tuntikin tekee iltapaivasta. Rauha maassa ja luut maistuu kun poppoo on onnessaan kotiin tulostani. Pitaisi vissiin useammin jattaa koirat yli 6 tuniksi yksin niin osaavat taas arvostaa seuraani enemman;)

Pitais alkaa siivoamaan, mutta jotenkin tuntuu, etta lehtienluku vie viela hetkeksi voiton mopista. Pihaakin pitaisi menna kastelemaan, ettei kaikki se vaivannako mita pihan eteen on nahty valu hukkaan. Nyt haaveilemaan aurinkoisista talvipaivista!

tiistai 2. kesäkuuta 2009

happianturat vaihtoon


Ihanaa kun on vapaapaiva. Kavin juuri heittamassa Mikot lentokentalle ja samalla reissulla poikettiin koiruuksien kanssa Mutalan kentalle vahan hontsailemaan. Minun piti tanaan niin kovasti taas siivota, mutta kas kummaa kun aika on vierahtanyt kuin siiville kentalla ollessa. Oli aikas onnekasta ettei kentalla ollut muita, joten saatiin sitten touhuilla ihan rauhassa. Ilmakin on mukavamman viilea kuin edellisina paivina. Mitas muuta.

Pitaisi alkaa trimmaamaan tuota Donna-mummoa, silla ensi viikonloppuna on Donsun nayttely debyytti Tuurissa! Mukaan tulee myos Copain. Toivottavasti on hyva saa eika sada, silla kaikki taman vuoden ulkonayttelyt on tehty rankkasateessa. Hullun hommaa!

Mikolla lavahti taas Avensiksestaan happianturi, kolmas neljasta ja vissiin lahtee auto vaihtoon. Toivottavasti sataisiin meidan perheeseen jonkin sortin tila-auto, etta mahduttaisiin yhteen autoon koko poppoo pitemmillakin reissuilla. Nyt pitaa joko ahtautua minun rakkaaseen Meganeen tai Mikon Avensikseen, farkkuja molemmat. ... ja muka Renaulteissa vikoja, ajan 30 000 /vuosi ja autoon on vaihdettu jarrupalat ja jakopaahihna, seka tietysti normi huollot, Mikon Toyotaan happianturoihin on mennyt 1/5 vuodessa 1000 + muut paalle. Mika ihmeen maanantai kappale lieneekin. No tilanteeseen tulee ehka muutos lahitulevaisuudessa. Nyt taytyy tarttua moppiin, see you.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Normi elamaa



Kuvassa meidan vanhukset;)

Eilen taas vietettiin iltapaiva metsassa, silla oli niin kuuma ettei muuten paljon koirien kanssa ulos/lenkille voinut kuvitellakaan menevansa. Vesipullot mukana reissu sujui hyvin. Kaytiin samalla vilkaisemassa yhta potentiaalista omakotitaloa ulkoapain. Olisi tosiaan omakotitalo hakusessa, pihaa pitaisi olla vahintaa 2000m2, mieluummin 5000-10000m2. Saas mahda kuinka kay sen hankkeen kanssa.

Tanaan taas yh:na kun Mikko Turussa ja huomenna Saksassa. Mikon veli kyllakin uskaltautuu meille yokylaan tiistaina tullessaan katsomaan Brusea. Vain harhat uskaltavat meille yksi:( Ilmeisesti 5 koiraa kuulostaa liian pahalta... Moni kuitenkin toteaa kaytyaan, ettei se nyt hassumpaa ollutkaa ja yllattavan rauhallista ja hiljaista. Mitahan ihmiset sitten oikein on kuvitellut edeltakasin? Kylla mekin nukutaan ja ihan ilman korvatulppia.

Minulla loppui yot taltaeraa ja ylihuomenna pitaisi menna taas aamuun. Ihan kiva rupeama kun oli 5 yota ja vain 1 vp ja sitten aamuun. No nuorena jaksaa. Onneksi oli yot rauhallisempia kuin kuviteltiin. Varsinkin kun otetaan huomioon ilmat ja koulunpaattajaiset! Nyt taytyis alkaa siivoilemaa tata huushollia, mut ehka pitaa ottaa viela ennen sita pienet torkut. Ilmat on kuulemma viilenemassa taas, mika sopii meidan poppoolle!