torstai 11. kesäkuuta 2009

Reissusta rahjaantyneena
















Kavaistiin moikkaamassa viime viikonloppuna aitia ja isia Vimpelissa, samoin kuin tietysti rakasta pikkuveljea Jerea. Samalla reissuslla kaytiin Tuurin miljoonakoira nayttelyissa. Ilmoitin sinne Copainin ja kun ilmaiseksi sai veteraanit ilmoitettua laiton myos Donnan ilmon vetamaan. Tuomarina Tuurissa oli Leni Finne.

Edeltakasin jannitin kuinka Donnan turkin kanssa kay samoin kuin esiintymisen, silla Donna-mummohan ei ole meilla ollessaan viela Show elamaansa aloittanut. Agirotu tapahtumassa kaytiin viime vuonna ja se on ainut isompi koiratapahtuma missa meidan kodinvaihtaja on kaynyt ja siella oli viela maailma hieman sekaisin mummolla. Ainoat nayttelyt on nuoruudesta edellisen omistajan ajoilta. Donnahan on siis MVA. Soile Tankalle (kennel Entre Nous) tietysti piti tehda paniikkisoitto ja kysella mummon aikaisemmasta kaytoksesta nayttelyista. No oli kuulemma hieman niskoitellut omistajalleen, mutta Soilen viedessa kehaan ei ongelmia. Odotukset eivat siis olleet korkealla nayttelyihin mennessa ainakaan Donnan osalta, kunhan kunnialla selvittaisiin. Onhan Donna kaunis koira, mutta muu oli arvoitusta.

Kaikesta jannityksesta huolimatta Donna teki yllarin ja esiintyi erittain edukseeen. Ravasi lahes koko ajan , antoi tuomarin kasitella hyvin ja seisoi upeasti. Eika nostanut hantaansa liikkeessa/seisomassa oleessaan. Donna olikin ROP seka tietysti VET ROP(tata tittelia meidan perheessa ei viela ikuna ole ollutkaan!) Copainin taytyi tyytya VSP titteliin vaikkei Demi,FIN MVA V-01-03-06-07-08 PMV-05 EuVV-06 Drole d’Oiseau Chevrefeuille, ollutkaan kehassa(mika on ollut tahan astinen syy) vaan Demin tytar;)Mikko oli tietysti melkoisen ylpea koirustaan, silla ainahan Mikko on ollut sita mielta, etta Donna on koiristamme upein kaikilla tavoin! Jerelle iso kiitos Donnan esittamisesta! Jere siis teki debyytin handlauspuolelle ja hyvin meni!

Nayttelyn jalkeen Donna-mummo tuntui nuortuneen ja haki jopa Copainia leikkimaan kotiin paastyamme vaikka pitka paiva olikin takana. Ryhma kehissa ei, yllatys, yllatys, taaskaan tullut pyreneesille mainetta ja kunniaa, mutta josko joku olisi kiinnostunut karvakasoisatamme suotuisasti. Ainakin rodusta kiinostuneita kavi taas kyselemassa koirista ja olivat yllattyneita kuinka sosiaalisia ja avoimia koirani ovat?!? Tottakai ne ovat, omaan makuun ehka liiankin;)

Nyt eletaan tavanomaisempaa arkea. Olen ollut taasen niin kiireinen ja hyva kummitati Elsalle, etten ole edes neidin synttareille ennattanyt, mutta lahja jo odottaa ja aion kylla tulla kaymaan onnittelemassa pienta sankaria!

Meidan poppoon kanssa on pienta tottista on tehty ja pintaa opetettu Copsulle seka Ursulalle agilitya varten. Ens tiistaina on ekat treenit Maria Aaltosen kasissa pro canis leirissa. Tarkoitus olisi siella jatkaakin kun YLOKK:n treeneihin tuntuu olevan mahdoton taas paasta.

Toskan hymy on jalleen valkoinen kun hampaat on hoidettu, samoin Copainin ja koko poppoon rokotuksetkin paivitetty aikaan ja paikkaan, paitsi Gigin joka viela majailee muutaman paivan pentujensa luona Kokemaella (kennel Drole d'Oiseau). Kiitos hyvasta palvelusta jalleen kerran elainlaakari asema Viksu Vammalasta! Gigin kanssa palataan asiaan. Nyt pitaisi suunnitella/varata Haapsalun nayttely ja laivamatkaa Teija ja Jounin kanssa, seka heidan pyreneesi poikueensa kanssa tietysti:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti